Turkka Mäenpään aamukammassa piikit vähissä

0
Turkka Mäenpää on ehtinyt myydä uransa aikana kovinkin erilaisia tiilituotteita. 1970-luvulla tehtiin vielä salaojia tiilestä, nyt pääartikkeli on takat.

LIETO/Tarvasjoki –Valmistuin kauppaopistosta vuonna 1975. Silloinen omistaja Leo Seppälä pyysi töihin. Sillä tiellä ollaan, Turkka Mäenpää kertoo. Mäenpäällä ehtii siis kertyä 45 vuotta saman työnantajan palveluksessa. Se on nykypäivänä harvinaista.

–Eipä ole tullut mieleen, että pitäisi vaihtaa alaa. Olen tullut hyvin toimeen työkavereiden ja isäntien kanssa, Mäenpää kertoo.

Tiileri on ollut miehen mieleen työnantajana.

–Hyvä työnantaja on reilu ja avoin. Siitä on etua, että omistajalla on kasvot.

Putkista takkoihin

Vaikka työnantaja on pysynyt samana, työt ovat muuttuneet paljonkin. 1970–luvulla tehtiin vielä salaojaputkia tiilestä, tiili oli yleinen materiaali myös omakotitaloissa.

Nykyään tärkein artikkeli Tarvasjoen tehtaalla on takat. Tiilten valmistus on keskitetty Ylivieskaan ja Kemiöön. Tarvasjoella tehdään tulisijapaketteja, tehdas toimii myös tiilien myyntivarastona.

Porukka on sitten alkuaikojen vähentynyt roimasti. Mäenpään aloittaessa Tiilerillä työkavereita oli noin sata, nyt parisenkymmentä.

Myyntiedustajan töiden lisäksi Mäenpää hoitaa myös logistiikkaa.

–Työ on suurimmaksi osaksi erilaista yhteydenpitoa, Mäenpää kertoo.

Odottavalla kannalla

Eläkepäivien varalle Mäenpää ei ole tehnyt sen kummempia suunnitelmia.

–Odottavalla kannalla tässä ollaan. Omakotitalossa tietysti riittää aina puuhaa.

Mäenpäillä on ollut useampiakin asuntoautoja, nyt matkaa tehdään asuntovaunun kanssa. Eläkkeellä liikkuvalle harrastukselle on enemmän aikaa.

–Karavaanitouhuissa näkee paljon ihmisiä eikä tarvitse jämähtää yhteen paikkaan, Mäenpää kertoo.

Turkka Mäenpää on asunut koko ikänsä Tarvasjoella, koti sijaitsee puolentoista kilometrin päässä työpaikasta.

–Täällä on ollut kaikki tarpeellinen, olen Tarvasjokeen tottunut. Nykytilanne kuitenkin huolestuttaa, Mäenpää myöntää.

Liedon kunnalla on kovia säästötavoitteita ja Tarvasjoen palvelut vaarassa.

–Varsinkin vapaa-ajan palveluiden tilanne huolestuttaa ja tietysti terveyskeskuksen tulevaisuus. Kyllähän sitä vähän osasi odottaa kuntaliitoksen jälkeen, mutta kyllä häijyltä tuntuu. Tarvasjoella on aina ollut tekemisen meininki ja sillä meiningillä on tehty Hovit ja muut, Mäenpää sanoo.

 

KUKA?

Nimi, ikä, paikkakunta: Turkka Mäenpää, 63, Tarvasjoki.
Ammatti: Myyntiedustaja.
Koulutus: Merkonomi.
Tärkeimmät luottamustoimet: Tarvasjoen kunnanvaltuustossa kolme kautta 2000-luvun alkupuolella.
Perhesuhteet: Naimisissa, kolme aikuista lasta ja kolme lastenlasta.
Harrastukset: Reserviläistoiminta, veteraanitoiminta, kansantanssi.
Motto: Ilolla eteen päin.