PÖYTYÄ/Uusikartano. Valtion hoitama tie Pöytyältä Rannanmäkeen on umpisurkeassa kunnossa. Kelikin on viheliäinen. Kostea tuuli menee luihin ja ytimiin, taivaalla riippuvat harmaat pilvet eivät sentään enää itke. Mutta maa on pelkkää savea ja kuraa. Perinteikkään maatalon oven avaa kuitenkin pariskunta, josta huokuu valoa ja elämäniloa. Myös uskoa ja luottoa suomalaiseen maatalouteen.
Pöytyäläisellä Maanpään luomutilalla uskotaan, että erikoistuva keskikokoinen maatila pystyy pärjäämään. Tilalla käyskentelee noin satapäinen charolaiskarja. Pelloilla viljellään pääosin nurmea ja rehuviljaa, mutta myös muun muassa perunaa ja porkkanaa kotitarpeiksi. Osa toimeentulosta tulee metsästä, hunajaakin tilalla tuotetaan. Osa tilan tuottamasta luomulihasta myydään suoramyyntinä sähköpostiringin avulla. Suoramyynnin asiakkaat ovat pääosin Helsingissä ja Turussa.
Tilaa isännöivä Aapo Ekman pitää monipuolisuutta ja useampaa tukijalkaa tilan vahvuutena.
–Emme ole halunneet laittaa kaikkia munia samaan koriin tai sitoa itseämme liukuhihnatyyppiseen työhön ja myydä bulkkituotetta, Ekman toteaa.
Maanpään luomutilalla on vahvat sukuperinteet, jotka yltävät 1800-luvulle asti. Aapo ja Tiina Ekmanin hoitoon tila tuli vuonna 2009. Ekmanit ovat viidennen polven karjatilallisia, joille luomu on elämäntapa. Luomuun tila siirtyi vuonna 1996 Aapon vanhempien toimesta.
–Luomuun olen kasvanut ja se on ollut meille itsestäänselvyys. Uskomme, että meidän tapauksessa luomulla päästään parempaan tulokseen kuin tavanomaisella tuotannolla.
Tilansa isoimpina haasteina ja riskeinä Ekmanit pitävät maatalouspolitiikan ailahtelevuutta ja heikkoa ennustettavuutta.
–Meidän on pakko investoinneissa katsoa kymmenien vuosien päähän, mutta politiikassa katsotaan korkeintaan viiden vuoden päähän.
Eläinten hoito rytmittää tilan arkea. Eläimiä hoidetaan aamuisin ja iltaisin, päivisin tehdään muita tilan töitä vuodenajasta riippuen.
–Työ on mukavaa. Ainoa miinus on, että sitä mukavaakin työtä on liikaa, Aapo Ekman sanoo.
Tila ja kolmilapsisen perheen pyörittäminen työllistävät Ekmanit täyspäiväisesti. Kesäisin apuna on ollut kesätyöntekijä, mutta muutoin isäntä laskee, että ulkopuoliseen työvoimaan ei tämänkokoisella tilalla ole varaa. Perhe lapsia myöten onneksi viihtyy kotitilalla eikä kaipaa esimerkiksi ulkomaanmatkoja. Lyhyehköjä lomia perhe on päässyt viettämään lomittajan ja kesätyöntekijän avulla.
Ruokaan Ekmanit suhtautuvat intohimoisesti. Kotimaisuus ja luomu ovat heille tärkeitä kriteereitä. Lautaselle laitetaan paljon kasviksia ja usein myös kalaa. Liha tulee omalta tilalta.
–Kotimaisen ruuan ystävillä on nyt hyvä aika, sillä kotimaisia tuotteita saa nykyään ympäri vuoden. Maaliskuu rupeaa jo kolkuttelemaan ja kaupoista löytyy esimerkiksi loistavia kotimaisia omenoita, Ekmanit iloitsevat.
Auranmaan Viikkolehdessä käynnistyi Ekmanien haastattelun myötä uusi Läheltä lautaselle -juttusarja, jossa tapaamme paikallisia maataloustuottajia ja kokkailun lomassa kyselemme heidän kuulumisiaan. Jokaisen jutun yhteydessä julkaisemme ruokareseptin.
RESEPTI: Paahtopaisti
Noin kilo Maanpään tilan luomunaudan paistia
suolaa
salviaa, rosmariinia tai muita yrttejä
hunajaa
Hiero huoneenlämpöisen paistin pintaan suola ja muuta mausteet. Valuta päälle hunajaa. Voit lisätä uunivuoan pohjalle hieman vettä ja käyttää lientä paistumisen aikana paistin valeluun. Paista paistia 200 asteessa noin tunnin ajan. Paisti on sopivan kypsä, kun sen sisälämpötila on noin 56 astetta. Leikkaa kypsä paisti ohuiksi siivuiksi.
RESEPTI: ”Suomalaiset perunat”
perunoita
ruokaöljyä
mausteita oman maun mukaan
Suikaloi perunat ohuiksi suikaleiksi ja öljyä suikaleet kulhossa. Levitä suikaleet uunipellille ja mausta oman maun mukaan. Kypsennä noin 200 asteessa.