Koskipirttiin etsitään kesäkahvilayrittäjää

0
Auran kehittämisjohtaja Anna-Mari Alkio näyttää, kuinka paljon Koskipirtissä oli mahdollisuuksia uudelle yrittäjälle.

AURA. Aurassa Kuuskosken vieressä sijaitsevaan Koskipirttiin haetaan kesäkahvilayrittäjää.

Viime vuosina Koskipirtti on ollut auki vain kesäviikonloppuisin ja tilauksesta. Tavoitteena on, että uuden yrittäjän voimalla aukioloajat laajenisivat ja kävijämäärät lisääntyisivät.

–Paikka sopisi erinomaisesti esimerkiksi historiasta kiinnostuneelle yrittäjälle tai nuorille yrittäjille. Paikassahan on paljon mahdollisuuksia, Auran kehittämisjohtaja Anna-Mari Alkio sanoo.

Koskipirttiin kuuluu kaksi rakennusta. 37 metriä pitkä päärakennus on rakennettu 1870–luvulla ja sitä on jatkettu 1900-luvun alkupuolella.

Toinen rakennus on vanha meijeri, missä on suurin osa kokoelmista ja myös asunto. Kanslianeuvos Lauri Jäntin keräämä 2000 esineen kokoelma kattaa aikakausittain järjestettyä esineistöä 1800-luvulta ja 1900-luvulta.

–Yrittäjän olisi siis halutessaan myös mahdollista asua pihapiirissä, Alkio muistuttaa.

Koskipirtissä on harjoitettu myös pitopalvelutoimintaa, joten keittiötilat ovat kunnossa.

Museosäätiön Marjukka af Heurlin näkee, että paikassa on paljon mahdollisuuksia. Ysitien liikennevirta kulkee aivan vieressä, samoin Aurajoki monine luontokohteineen.

Rakennukset ovat historiansa aikana nähneet monenlaisia vaiheita. Päärakennus toimi yhdessä vaiheessa jopa kanalana. Rakennukset kunnostettiin 1970–1980-luvuilla. Paljon on toki kadonnutkin. Esimerkiksi rakennusten väliin jäävän parkkipaikan kohdalla on ollut 1900–luvun alkupuolella 200 lehmän navetta, joka on siihen aikaan ollut valtava määrä.