Kaikki pöytyäläisnuoret pyritään kesätyöllistämään

0
Heidi Huttusella on jo kesätyöpaikka selvillä. Heidi nähdään viime kesän tapaan myös tulevana kesänä Yläneen ST 1-asemalla.

PÖYTYÄ. Pöytyän yrittäjäyhdistykset ja kunta tukevat myös tulevana kesänä nuorten työllistymistä.

Viime kesänä yrittäjäyhdistysten kesäduuni-kampanjan kautta 38 nuorta haki kesätöitä. Heistä 19 saatiin työllistettyä kampanjaan osallistuneisiin yrityksiin ja 15 löysi itse kesätyöpaikan. Kunta työllisti 40 nuorta ja myönsi kesätyötukea noin 30 nuoren työllistämiseen.

Myös tänä vuonna nuoria pyritään työllistämään sekä yrittäjäyhdistysten kesäduunikampanjan kautta että Pöytyän kunnan kesätyöllistämistuella.

–Kesäduunikampanjan tavoite on saada kaikille vuosina 1998–2000 syntyneille pöytyäläisnuorille kesätöitä vähintään kahdeksi viikoksi. Yrittäjäyhdistys tukee vähintään kahdeksi viikoksi työllistettävän nuoren työllistämistä sadalla eurolla, kertoo elinkeinoasiantuntija Riikka Peippo Auranmaan yrityspalveluista.

Hankkeen nettisivuilla osoitteessa kesaduunipoytya.fi aukeaa huhtikuun aikana mahdollisuus hakea kesätyöpaikkaa. Työnantajilla on jo nyt mahdollisuus ilmoittaa nettisivuilla avoimista työpaikoista.

Lue lisää 19.04.2016 lehdestä