Pyysimme lukijoilta tarinoita hauskoista tai merkillisistä joulumuistoista. Muistoja tuli runsaasti. Kiitos kaikille tarinan lähettäneille!
Paprikasokeripuurot
Hauska joulumuisto on muutaman vuoden takaa, kun joulurauhan julistamisen jälkeen koko perhe kera isovanhempien istui perinteisesti syömään joulupuuroa. Perheen pappa oli epähuomiossa ottanut pöytään kanelin sijaan paprikajauhetta. Muilta taisi jäädä paprikasokeripuurot syömättä paitsi papalta, joka urheasti itseään sättien kiukuspäissään söi silmät vetistäen oman lautasensa tyhjäksi.
joulupuuro perheen yhdistää
Poralla syntyi täydellinen kuusi
Lapsena jouluista jäi mieleen joulukuusi.
Joka joulunaika tapahtui samantyyppinen episodi. Kun aattoilta hämärtyy, isä kantaa kuusen sisään ja asettaa sen paikoilleen. Äiti pyrähtää huoneeseen ja alkaa arvostella kuusta.Isä lupaa korjata tilanteen. Isällä on pian pora ja kuusenoksia kädessään. Alkaa kuulua poran surinaa ja äidin määräyksiä, mihin kohtaan kuusta laitetaan lisää reikiä ja oksia. Näin saatiin taas täydellinen kuusi!
Mutta kauneus on katoavaista. Runkoon lisätyt oksat kuivuivat ja pudottivat neulasensa. Siinä ne sojottivat ruskeina tikkuina kantaen lattanoita kuusenkarkkeja, joiden sisällöt olimme veljeni kanssa syöneet.
Piija
Lauloiko Pekka pukille?
Edellisjouluna oli tilattu joulupukkimme sammunut jo ulkoeteiseen, joten vanhempamme päättivät lopettaa koko joulupukkivierailut. Sitäpaitsi minä ja vanhempi veli olimme jo oppikoululaisia… mutta, mutta, meillä oli se pahnanpohjimmainen, pikkuveli, joka oli vasta aloittanut koulun. Hänhän saattoi jopa vähän uskoakin joulupukkiin.
Aattoilta oli vielä aluillansa, kun äiti kurkisti ikkunasta ja näki kadulla kaksi lumisotasilla olevaa pukkia. Reippaita, raittiita! Äidin sydän heltyi pikkuveljen iloa ajatellessa. Hän riensi verannan portaille ja huikkasi pukeille, että ehdittekös meillekin. Ehtiväthän ne. Laulut laulettiin, oltiin oltu kilttejä ja lahjat jaettiin.
Mutta sitten koitti arki ja koulu alkoi. Vanhempi veli tuli koulusta raivoissaan: Ei enää ikinä joulupukkia!
”Kävikö, Pekka, pukki?” ”Lauloiko Pekka pukille?”tervehdykset kaikuivat heti koulun alkajaisiksi. Pukit olivat olleet veljeni luokkatovereita!
Leena Tiusanen
Joulutarina
Joulupukki tuli kuten sovittu oli ja ohjelmaa mentiin läpi ”Onkos täällä kilttejä lapsia?”, ”Mikäs sinun nimesi nyt olikaan?”, ”Täytyy katsoa säkkiin, katsos minulla on tällainen lahjasäkki mukana” ja niin edelleen.
Lapset ja pukki siinä tunkevat päitään säkkiin sisälle ja ovikello soi! Kukahan siellä on tähän aikaan? Menin avaamaan ja katsoin suoraan pukin silmiin. Kummallakin silmät kuin lautaset.
– Onkos täällä kilttejä lapsia?
– Köh, käh, miten, mistä sinä tulet!? Kun, tuota, meillä on jo oma pukki paikalla…
Pukki tuli eteisestä suoraan olohuoneen ovelle.
– Ai, helkkari!
Ikinä, ei ennen, ei jälkeen, ole pukki juossut niin lujaa huopatossuissaan ylös mäkeämme kuin sinä jouluna 35 vuotta sitten. Ei se hauskaa tainnut olla, mutta yllätyksellistä. Olohuoneen väki ei kiinnittänyt tapahtumaan mitään suurempaa huomiota, koska lahjojen jako oli sopivasti kesken!
Marja Ravea-Afonso
Hyönteisiä joulupöydässä
Oli vuosi 1989 ja olin kesällä aloittanut pestini Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen KePan kehitysjoukkolaisena Sambiassa. Vietin ensimmäistä joulua poissa kotoa, ilman kuusta, kinkkua ja jouluvaloja. Aattona tosin sain riisiä maidon kera yhdellä maatilalla, se oli melkein kuin joulupuuro!
Sinä vuonna sateet olivat myöhässä, ja ensimmäiset kunnon sateet saatiin vasta juuri ennen joulua. Kun sateet alkavat, alkaa termiittien parveilu. Ne lentävät pesistään miljoonien parvissa ja maahan laskeuduttuaan pudottavat siipensä. Joulupäivän aamuna oli olohuoneen ja keittiön lattia täynnä kuolleita termiittejä ja niiden siipiä. Koska sikäläisissä taloissa ei ole kynnyksiä, olivat termiitit päässeet ryömimään ovien alta sisään. Olin kuullut, että paahdetut termiitit ovat suurta herkkua, joten aloin keräillä termiittejä sen sijaan, että olisin lakaissut ne pihalle. Sitten vain termitit paistinpannulle paahtumaan. Hyvältä maistuivat!
Nyt hyönteisproteiini on länsimaissa iso trendi. Ehkä hyönteiset tulevat joskus kuulumaan suomalaiseen joulupöytään ja voin sitten kehua syöneeni termiittejä jouluna jo viime vuosituhannen puolella.
Johanna Daka
Nuppineulat joululahjassa
Oli joulu vuonna 1955. Meillä oli iso perhe ja äiti viimeisillään raskaana. Hänet vietiin synnyttämään jouluaattona. Joulu tuntui kurjalta isän ja isoveljien kanssa, olenhan tyttö. Sain sitten sen yhden ainoan pakettini. Sisällä oli tummansinistä vakosamettia olevat housut, mutta kumma juttu, kaikki saumat ja henkselit olivat kiinnitetty nuppineuloin. Äidillä jäi lahjojen teko kesken kun vauva alkoi haluta maailmaan. Nyt tämä jouluvauva täyttää 60 vuotta. Onnea onnea Martti!
t.Tuula-sisko ja sen veljet
Naapurin mailta
Varastin joulukuusen. Myimme maata naapurille ja hain kuusen vanhasta paikasta – joka kuului myytyyn alueeseen.
SeijaMoi
”Sisältö oli jotain pehmeää ja karvaista.”
Jotain pehmeää ja karvaista
Vuonna 1959 oli 12-vuotias tyttö ja sairastuin jouluaattona keuhkonkuumeeseen. Jouduin siis sängystä seuraamaan aattoillan tapahtumia.
Joulupukki toi hämmästyksekseni silloisen hitin eli hulahula-vanteen minulle lahjaksi serkkupoikani myötävaikutuksella. Kaikki halusivat tietysti kokeilla sitä, niin myös silloin 83-vuotias virkeä pappani.Hän alkoi temppuilla vanteen kanssa ihmeellisiä kiemuroita ja silloin vanne katkesi!
Serkkuni sitten korjasi sen puutapin ja naulojen avulla kun tervehdyin ja vihdoin pääsin itse kokeilemaan lahjaa. Vanteen kieputus kyllä muuttui hieman paikkauksen ansiosta, mutta toimi kuitenkin!
Toinen lapsuudesta muistuttava jouluaatto oli sellainen, että sain aika erikoislaatuisen paketin pikkutonttujen ”lukutaidon” vuoksi. Paketin päällä oli jokin K-kirjaimella alkava nimi, ja tontut toivat sen sitten minulle.
Sinä jouluna halusin aina arvata ja kokeilla paketin sisältöä ennen avaamista. Niin tein nytkin, ja sisältö oli jotain pehmeää ja karvaista. Kun sitten avasin paketin, sisällä olikin kaksi kuollutta hiirtä, jotka serkkuni oli tarkoittanut lahjaksi meidän kissallemme. Kissan nimi alkoi myös K-kirjaimella.
Vieläkin muistan sen tunteen kun näin ne hiiret!
Kaarina Kero
Kengät paljastivat
Poikani oli noin kolme vuotta. Jouduin toimimaan pukkina ja käry kävi osittain. Lahjoja jakaessa poika huomautti äänekkäästi, että pukilla on isin kengät. Kyllä lapset ovat tarkkaavaisia!
pukki
Joulun lapsi
Monen monesta joulusta on jäänyt hyvät ja hienot muistot, mutta yksi on ylitse muiden. Meille syntyi joulun lapsi, pieni ja hauras.
Hän syntyi jouluaatonaattona, myöhään illalla. Monien vaiheiden jälkeen näin hänet ensimmäisen kerran vasta jouluaattona, ja kuva on otettu tuolloin. Kasvanut on kovasti kyllä, vuosi oli nimittäin 2009.
Susanna Laine
Helikopteri olikin Skoda
Joulupukki meni taloon, lauloi ja hauskutti lapsia. Aika oli 60-luvulla. Joulupukki kertoi tulleensa helikopterilla, minkä lapset tietysti uskoivat. Joulupukin lähdettyä lapsia kiinnosti kovasti se helikopteri. Niinpä he yksissä tuumin päättivät mennä katsomaan sitä helikopteria.
Lapsille oli pieni pettymys, kun joulupukki veivasi vuosimallia 1958 Skoda Oktaviaa veivillä käyntiin. Lähtihän se käyntiin, ja joulupukki jatkoi matkaa.
Tapsa
Saksankieliset muistiinpanot
Joulumuistoja on vaikka kuinka monta ajalta kun lapset oli pieniä. Kerron tähän sen joulun, jolloin ei enää uskottukaan pukin olemassa oloon eli poika oli noin 7 vuotta. Pukki tuli meille jälleen kuten aina. Hän alkoi kysellä kiltteyttä ja reippautta. Löysipä pojalle kultakantisesta punasivureunaisesta kirjastaan joitain pieniä huomioita, joihin poika reagoi, että et sää ole oikea pukki ja meni nykäisemään parrasta. Se ei hievahtanutkaan. Pukki sanoi, kato itte, näin tässä seisoo ja osoitti kirjan tekstiä. Poika katsoi ja katsoi myös pukkia epäuskoisena mennen hiljaa paikoilleen. Ja aatonvietto jatkui hyvin iloisesti ja rattoisasti ja lahjat tuli jaettua.
Pukin kirja oli saksankielinen. Kävi niin, että elokuussa poika tuli koulusta tosi vihaisena, että ei se ollut oikea pukki. Koulussa oli silloin kerrottu asian oikea laita. Pukki oli minun työkaverini.
mänkäri
Käkätimme vatsalihakset krampissa
Kirjaimellisesti naurettavin joulumuistoni on vuodelta 1985. Olin muuttanut tulevan vaimoni kanssa kaupungin vuokra-asuntoon ja menisimme naimisiin vuoden alusta. Koska suku kokoontuisi silloin, vietimme molemmat ensi kertaa joulua poissa lapsuudenkodista.
Sain käsiini juuri ennen joulupyhiä Johnny-Kai Forssellin vitsikirjan Naurava lätynkääntäjä. Tuosta kirjasesta luimme vitsejä pitkin joulua ja nauraa käkätimme silmät vetisinä ja vatsalihakset krampissa. Kun toinen uupui, toinen jatkoi lukemista. Vitsejä riitti moneksi päiväksi. Eipä siinä ehtinyt kotipuolen jouluruokia kaipailla tai telkkaria vahtia.
naurava pukki
Ruudun takaa
Vuosi taisi olla 1956. Vietin jouluaattoa siskoni perheen talolla Mynämäessä. Porukkaa oli tuvan täydeltä. Ilta oli jo pimentynyt. Yhtäkkiä joku kirkaisi. Tuijotimme ikkunaan. Ruudun takaa ulkoili mies sukkahousut naaman yli vedettynä. Hetken päästä joku tunnisti hänet siskoni huumorintajuiseksi mieheksi.
Sinä vuonna Turussa liikkui ”sukkahousumieheksi” kutsuttu pelottelija.
Birgitta Kuronen
”Hän katseli tarkasti pukin käsiä ikään kuin ne olisivat kiinnostaneet häntä enemmän kuin lahjapaketit.”
Kädet
Vuosia sitten aattoiltana odottelimme joulupukin tuloa. Kaikki olivat paikalla paitsi mummi. Jotain töitä oli vielä kesken ja siksi hän ei ollut ehtinyt vielä tulemaan. Ovikello soi, ”mummi tulee” sanoi noin neljävuotias pikkupoikani ja juoksi ovelle. Yllätys, yllätys! Se olikin joulupukki eikä mummi.
Pukki kyseli kuulumisia, kilttinäolemista ynnä muuta ja ihmetteli kun mummi ei ollut paikalla. Lahjat hän lupasi mummillekin jättää. Joka kerta kun pikkupoika meni hakemaan omaa lahjaansa, hän katseli tarkasti pukin käsiä ikään kuin ne olisivat kiinnostaneet häntä enemmän kuin lahjapaketit.
Joulupukin poistuttua ovikello soi ja mummi tuli. Lapsi selitti hänelle, että pukki ehti juuri ja juuri lähtemään. Mutta täällä on joulupukin antamat lahjat mummillekin. Mummin avatessa paketteja poika seurasi tarkasti mummin käsiä ja kuiskasi mummille hiljaa: Kuule mummi, sillä joulupukilla oli aivan samanlaiset kädet kuin sinulla!
Marja-Leena Martiskainen
Joulukuusen haku jouluna 1962
Aattoaamuna aikaisin haimme aina kuusen, ja sitten isällä oli tapana viedä se hetkeksi saunaan sulamaan ja sen jälkeen sisälle. Äitini koristeli sen minun ja muiden veljien kanssa, jotka olivat nuorempia. Itse olin silloin kyseisenä jouluna 10-vuotias. Olin aina innoissani kun pääsin isän kanssa kuusen hakuun.
Tänäkin aattoaamuna olin jo aikaisin hereillä ja odotin isääni kun hän pääsi navetasta. Isä huikkasi ovesta, että mennäänpä. Hänen äänessä oli leppoinen tunnelma. Kahta kertaa ei tarvinnut minua huutaa. Lähdimme kohti ns. yhtiön maata, josta moni haki kuusensa. Siellä kasvoi kaunista pientä kuusikkoa suurten mäntyjen lomassa. Kävelimme paksussa lumessa, lunta oli minun mittapuullani paljon. Minä kävelin isäni jalanjälkiä, oli helpompi mennä. Nauratti kun hän meni edellä ja puuskutti. Vaikka hän oli raskaan työn tekijä, niin kyllä lumessa kävely otti hänenkin voimilleen.
– Pääsetkö, hän kysyi ja katsahti samalla taakseen.
– Juu pääsen mä, mistä kuusi haetaan, kysyin vaikka tiesin kyllä.
– Mennään tuonne nevan reunaan, hän sanoi ja jatkoi kävelyään.
Taivas oli mustissa pilvissä, kuitenkin näimme hyvin kävellä vanhaa talvitien pohjaa, siitä oli ajettu joskus hevosella niin pohja oli kovempi. Metsä näytti vaaralliselta ja mysteeriseltä. En toki pimeää pelännyt ja nyt kun isä oli vielä mukana. Itse usein jouduin olemaan veljelläni ns. ”paskankummina”. Eli lyhdyn kanssa kyttäämään vessassa, kun hän oli asioillaan. Hän kun pelkäsi pimeää.
– Orotas, isä sanoi ja pysähtyi.
Pysähdyin sydän pamppaillen ja haistoin savun hajua.
– Savu haisee, sanoin.
– Niin haisee, mennääs hiljaa, isä sanoi ja lähti varovasti kävelemään erästä notkelmaa kohden. Sieltä saimme viime kesänä hyvin mustikoita. Varovasti isä eteni ja samaan aikaan huomasimme pienen tulen kajon.
– Kuka siä on, kuiskasin.
– En tiä, mutta katotaan, mennään lähemmäksi.
Isä löyhensi puukkoa vyöllään ja piti kirvestä tukevasti kädessään. Kun pääsimme lähemmäksi, niin eräs mies keitteli jotain padassa. Tiesin kyllä heti, että mitä siellä tehdään.
– Äijjä on pesällä, kuiskasin.
– Juu niin on, mennään katsomaan. Isäni käveli nyt reippaasti ja huusi keittäjälle:
– Älä pelkää, ei olla poliiseja.
Mies pesällä jäykistyi, otti kirveen käteensä ja sanoi vihaisesti:
– Ketä perkeleitä te otte?
– Hoppalaisia, älä välitä.
– Jaa vai niitä. Mä pelästyin, ajattelin että saan keitokseni ennen päivää valmiiksi. Mitä te täällä näin aikaisin komppaatte?
– Kuusta haetaan, isä sanoi ja istahdettiin kivelle lähelle viinapannua.
– Vai kuusta?
– Juu ja pistä nyt pian patas pois, nimittäin heti kun päivä valkenee niin noita meirän jälkiä tulee ainakin viä pari äijjää hakemaan kuuset.
– No, ei tässä kauaa mene, mies sanoi.
Tunsin miehen, hän oli naapurikylän puolelta, tullut yli nevan, koska tässä oli hyvä paikka keittää ja sai vettä lähteestä.
– Onko tullut hyvin tropia, isäni kysyi.
– No joo, se sama määrä, liki kympin pytty täynnä. Saa taas muksuille hiukan ruokaa kun tämän myy.
– Niin, se raha kun ei puussa kasva, oks sä töissä misään?
– En ole, selkä meni, en pysty enää ojiakaan kaivamaan ja nythän noi ojat jo menee koneilla.
– Säkö olet via jokiperkuilla, mies kysyi isältäni hieman kateellisesti.
– Juu siä, pääsin hullulle jussille rasvariksi.
– Sait ketkun homman, mies sanoi ja lisäsi varovasti puita paran alle, kokeili viinahatun päältä, että on sopivan lämmin.
– No keitä sä rauhass, me mennään tonne vähän matkan päähän ja otetaan kuusi.
– Kuule, älä puhu vaan mitään, mies sanoi anelevasti.
– No en tiätenkään, keitä sä vain rauhass. Mä tiän, että sä tarttet jokaisen pennin.
– En puhu mäkään, sanoin ja nousin kiveltä: Sano muuton Veikolle terveisiä.
– Joo, sanotaan ja hyvät joulut.
Tunsin miehen pojan, hän oli minua vuoden vanhempi ja hyvä hiihtämään. Koulujen välisistä olimme tulleet tutuiksi, hiihdimme kilpaa.
Vaiteliaina otimme kuusen ja menimme kotiin.
Äiti katseli meitä kysyvästi ja sanoi:
– No oliko jo muita kuusen hakijoita liikkeellä?
– Ei näkynyt, isä sanoi ja sovitti kuusta jalkaan.
– Jälkiä oli, olivat jo eilen varmaan hakeneet, sanoin.
Onneksi meillä ei viinan kanssa joulua juhlittu, mietin kun illalla saunan jälkeen syötiin kinkkua ja räätikkälooraa, kuten isä sanoi.
Airanpoika
Körö, körö kirkkoon
– Kello löi jo viisi, lapset herätkää, lauloi äiti jouluaamuna.
En millään olisi jaksanut vielä herätä, mutta kun illalla olin sanonut, että minäkin haluan mukaan joulukirkkoon.
Isä oli jo ulkona valmistamassa lähtöä. Emma-tamma valjastettiin kirkkoreen eteen. Se reki oli komea, taotut koristeet ja ylvään näköinen. Siinä oli kapea kuskin penkki edessä ja takaosassa matalampi ja leveämpi istuinosa, johon oli laitettu heiniä, jonka päällä oli rekivaate. Äiti ja lapset istuivat takaosassa. Suutari-isoisän valmistamat lampaannahkavällyt heitettiin päällemme. Isä istui tietysti kuskin penkillä ja isoveli hänen vieressään.
Hevonen juoksi harja hulmuten, kulkunen eli jumpuri, joksi isä sitä kutsui, kilisi hevosen längissä. Tie oli tuttu, lunta oli paljon, hevonen juoksi, sen kavioista lensi lumitilsoja ilmaan. Parasta oli pitää pää vällyjen alla, ettei saanut jääkokkareita silmilleen. Matkamme kulki Patakoskentietä kohti Tuimalaa.
Paimionjoki oli jäässä ja lumen peitossa olivat joen töyräät. Matka lyheni merkittävästi kirkolle, jos oikaisi joen yli. Niinpä isä ohjasi Emman umpihankeen kohti jokea. Se oli tottunut kulkemaan talvella metsätöissä ja erilaisissa olosuhteissa. Aluksi kaikki sujui hyvin, jää kesti, ylitettiin joki ja noustiin vastamäkeen. Yhtäkkiä reki kaatui ja me lensimme lumikinokseen koko sakki. Äiti nauroi niin että, silmistä vesi tippui, joku taisi itkeäkin. Isä vaikutti pettyneeltä, kun meidän kirkkorekemme oli niin kiikkerä. Reki kammettiin joukolla pystyyn ja jatkettiin matkaa kohti pappilaa, joka oli töyrään päällä. Kirkkoon ehdimme hyvin lumikylvystä huolimatta.
Penkissä istuessani huomasin, että saappaisiin oli jäänyt lunta, jota sitten ajankulukseni kaivelin pois. Vähitellen lämpö levisi kirkkoväkeen, tuli raukea olo ja siihen isän turkkia vasten oli mukava torkahtaa, kunnes urut parahtivat soimaan, kansa nousi seisomaan ja lauloimme ”Nyt Jumalalle kunnia, kun antoi ainoon poikansa.”
Nyt köröttelen sylissäni lastenlapsia ja loruilen: ”Körö, körö kirkkoon, papin muorin penkkiin. Ruskealla ruunalla, valkoisella varsalla. Reki kaatui, hupsis.”
Maila Heikkilä
Joulukirkkoon reellä 1960-luvulla Piikkiössä
Lähdettiin joulukirkkoon Pikkiössä koko suku. Itse istuin reessä pappani vieressä ja toiset istuivat penkeillä sylikkäin. Isäni seisoi jalaksilla.
Kello oli 5 aamulla kun lähdimme kirkkoon. Hevonen lurjus juoksi komeasti 30 asteen aamupakkasesta huolimatta.
Kasvoihini lensi jäisiä jäähileitä hevosen juoksiessa. Lammastalja lämmitti mukavasti.
Saavuimme kirkkoon. Istuin etupenkkiin pappani viereen. Ihana kakluuni lämmitti meitä saarnastuolin vieressä.
Pappani torkahti ja kuorsasi tasaseen tahtiin Enkeli taivaan soidessa.
Ikinä en en unohda tätä joulua. Hevosen tuoksu ja siunauksellinen joulukirkon tunnelma: lämpö sekä turvallisuus.
Merja Louramo
Joulupukki, joka oli aina isäni Emppu
Oli joulu vuonna 1963. Isäni ei löytänyt vanhaa naamariaan mistään. Hän oli humorimiehiä, joten hän haki naamarin puodistaan. Se oli jonkinlainen naamari, jossa parta roikkui.
Kuului koputus ja pukki-isäni astui ovesta. Hui kauhistus!
Pukin naama oli aivan hurja. Kasvot muovia tai kumia ja irvokkaat. Silmät olivat aukot ja nenä kuin nakkimakkara.
Pienet lapset alkoi itkua vääntämään moista näkyä katsellessaan. Lempeä pukki olikin muuttunut pellepukiksi, sanoisin nuuttipukiksi!
Itse myös kauhistuin, mutta sitten huomasin pukin käsiranteessa tutun kellon, Omegan, ja se paljasti että, iskä siinä onkin.
Se oli viimeinen joulu, jolloin näimme joulupukin.
”Se oli nainen”
Olin joulujuhlissa lapsenlapseni kanssa. Joulupukin vierailun jälkeen lapset hiippailivat takahuoneeseen katsomaan pukkia.
Tyttö juoksi takaisin luokseni silmät suurina ja sanoi: Se oli nainen.
mamma
”Mistä se tiesikin, että osasin jonkin verran soittaa.”
Pukilla oli naapurin tädin kengät
Vähän ihmettelin, kun pukilla oli samanlaiset kengät kuin naapurin tädillä. Sitten se vielä pyysi soittamaan haitarilla Joulupuu on rakennettu. Mistä se tiesikin, että osasin jonkin verran soittaa. Olin kiin kaino, että menin kamarin puolelle, laitoin oven kiinni ja vasta sitten soittoa tuli. Oli kamalaa, kun näin piti tehdä. Ellei olisi soittanut, niin lahjoja ei olisi tullut.
täti
Serkkupojan jalkineet
Lapsenlapseni pojat ovat nyt 7-vuotiaita, ja joka joulu he ovat tunnistaneet joulupukin. Viime jouluna pyysimme poikiemme serkkua Toippaa joulupukiksi, kun ovat nähneet tosi harvoin. Kun pukki oli lähdössä, niin lapsen menivät saattamaan pukkia ovelle, jolloin toinen pojista sanoi joulupukille, että sinulla on samanlaiset jalkineet kuin Toipallakin on. Oli siinä ilmeissä pitelemistä!
Marja-Leena Berg
Toinen pukki toi lahjaksi suuren ilon
Perheemme lapset olivat tuolloin alle kouluikäisiä. Joulupukki tuli perinteiseen tapaan. Lahjat jaettiin. Pihaan ajoi auto ja sieltä tuli toinen pukki. Naapurista oli vihjattu, että myös meille voi tulla.
Minusta tuntui, että hän toi meille aikuisille lahjaksi suuren ilon, naurua nimittäin riitti. Tuntui, että tällä kylällä on mukava asua, sillä olimme asuneet vasta vuoden siinä kodissa.
Anna Välimäki
Tarinan lähettäneiden kesken arvottiin muutamia tuotepalkintoja. Voittajille on ilmoitettu ja palkinnot ovat matkalla.