LIETO/Tarvasjoki. TarU Hockey käynnistää kiekkokerhon 9–12-vuotiaille lapsille joulukuussa. Kiekkokerhossa vedetään kerran viikossa hokkarit jalkaan ja laitetaan peli pystyyn Tarvasjoen jäähallilla. Kerho on tarkoitettu niille lätkästä innostuneille, joilla ei ole mahdollisuutta osallistua säännölliseen joukkuetoimintaan.
Jotta ryhmä voidaan perustaa, tarvitaan vähintään kymmenen ilmoittautunutta. Ilmoittautumisaikaa on marraskuun loppuun asti.
TarU Hockey on viime vuosina aktiivisesti pyrkinyt kannustamaan lapsia liikkumaan ja innostamaan jääkiekon pariin järjestämällä myös joukkuetoimintaa vapaamuotoisempaa toimintaa. Esimerkkinä tästä on ulkojäillä pelattava kyläkiekko, jota on tarkoitus jatkaa tulevana talvena. Tulevan talven toimintamalli on vielä pohdinnassa, sillä ulkojäitä on viime talvina ollut heikosti tarjolla.
Kiekkokerho toimii hieman samaan tapaan kuin seuran järjestämä kiekkokoulukin, mutta toiminta painottuu isompiin lapsiin ja pelaamiseen. Kiekkokoulussa on omat opetustavoitteensa, kiekkokerhossa asioita voidaan harjoitella lasten toiveiden mukaan.
–Joka vuosi tulee 1–2 kyselyä, miksi tällaista ei järjestetä vähän vanhemmille lapsille, TarU Hockeyn junioripäällikkö Lauri Isotalo kertoo kiekkokerho-idean synnystä.