PÖYTYÄ/Yläne. Yläneellä vietetään lauantaina uuden jäteaseman avajaisia. Koko Pöytyä Ylänettä myöten on vuoden alusta alkaen kuulunut Turun Seudun Jätehuollon alueeseen. Aiemmin yksityisen yrityksen hoidossa ollut Yläneen jäteasema siirtyy TSJ:n palvelupisteeksi.
Kovin moni asia ei muutu. Aseman nimi muuttuu jäteasemasta lajitteluasemaksi. Lajitteluasema on huhtikuun alusta lähtien avoinna torstaisin kello 14–20 sekä huhti-syyskuussa myös joka kuukauden viimeisenä lauantaina kello 10–15. Arkiaukioloaika säilyy siis entisellään, mutta kesäviikonloppujen aukioloon tulee pieni muutos. Aikaisemmin asema on ollut huhti-toukokuussa auki joka viikonloppu, mutta ei lainkaan kesäviikonloppuisin.
Kiinteistöjen jätteenkuljetussopimukset säilyivät muutoksesta huolimatta ennallaan. Asiakkaiden vuosittaisiin jätemaksuihin ei todennäköisesti ole tulossa suurta muutosta.
Lajitteluasemalle tuotavat jätteet lajitellaan jatkossa entistä tarkemmin.
–Asemalle tulee 20–25 eri lavaa, joihin jätteet lajitellaan. Hintojen vertailu entiseen on hankalaa, koska aiemmin hintaluokkia on ollut paljon vähemmän. Hinnasto löytyy esimerkiksi netistä, toteaa TSJ:n tiedottaja Tuuli Meriläinen.