Silmänruokaa

Heitän matot pakkasen syliin ja menen auringonvalossa kylpevään olohuoneeseen. Pölyhiukkaset leikittelevät siellä täällä, ja imuri nököttää keskellä lattiaa. Käännän niille tylysti selkäni ja pujahdan keittiöön. Vaikka vieraiden tuloon on vielä pari päivää, olen jo nostanut ruokapöydälle toistakymmentä viini- ja kuohuviinilasia sekä vinon pinon ihania koristenauhoja. Kurkkaan viileään komeroon ja tsekkaan lempiruusujeni tilanteen. Jes, napakoita edelleen. Toki olisi ollut fiksumpaa hakea kukat vasta myöhemmin, mutta en malttanut odottaa, löytyykö kukkakaupasta samanlaisia ruusuja kuin lautasliinoissa. Löytyi ja kaupat tuli.
Puntaroin keittiössä kahden vaihtoehdon välillä: siivoamaan vai koristelemaan. Hah, helppo nakki: koristelemaan! Istahdan pöydän äärelle ja tartun keltaiseen kukkatarraan. Kierrän sitä pulleiden viinilasien ympärille ja solmin lasinjalkaan hennon limen silkkinauhan. Kiepautan laseihin näyttävät lautasliinat ja keittiö puhkeaa oranssinhehkuiseen kukkaloistoon.
Kuohuviinilasit saavat ylleen hopeanhohtoa koristeellisista tarroista ja kimaltavista nauhoista. Nostan lasit hopeiselle tarjottimelle, joka on kuin piste iin päällä.
Lopulta on myös nöyrryttävä imurin edessä ja laitettava hihat heilumaan. Se on melkoisen rasittavaa, ettei tykkää siivoamisesta, mutta ei kestä sotkuakaan. Mutta tämän yhtälön kanssa on vain elettävä.
Juhlapäivän aamuna katan pöydän kaikessa rauhassa ja nautinnolla. Nostan ruusut seinämaljakoihin ja asettelen askartelemani ruusuköynnöksen pöydän keskelle. Mietin kuinka sitä tehdessä poltin näppini kuumaliimalla moneen otteeseen, mutta tämä köynnös ei ainakaan kuihdu.
Kun vihdoin saan rakkaat ihmiset pöydän äärelle, tunnelma puhkeaa kukkaan lautasliinojen lailla.