-Ääh, taas tekstiilitöitä, tyttö tuskailee laahustaessaan käsityöluokkaan. Hän rojahtaa pulpetin äärelle ja ottaa esille keskeneräisen tekeleen. Hän on hommassa edelleen ihan alkutekijöissä, ja neljä sukkapuikkoa sojottaa kutimessa sinne tänne. Tyttö menee jälleen opettajan luo, joka kärsivällisesti näyttää seuraavan työvaiheen. Ja kun tyttö palaa paikalleen, ainut mikä jäi mieleen, on opettajan kauniin värinen kynsilakka.
Viereisessä pulpetissa kaverilla on meneillään jo toinen villasukka, ja tämä suunnittelee jo seuraavan sukkaparin kutomista. Just. Tyttö laskee mielessään, koska tekstiilityöt vaihtuvat puutöihin. Hän voisi pyytää teknisen työn opelta, että saisi tehdä vielä yhden akryylisormuksen. Myös poronluusta voisi tehdä vielä hienon korun, vaikka sen hiomisessa luusta nouseekin tosi väkevä, sukkamehua muistuttava katku.
Tyttö ei saanut sukkaa ikinä valmiiksi. Kudin vain lopulta hmm.. katosi jonnekin. Eikä hän myöskään saanut koskaan virkattua pyöreää patalappua, vaan se käpertyi heti alussa kuperaan muotoon. Tuo tekele päätyi kaverin Barbie-nuken hatuksi. Kun käsitöissä oli vuorossa villapuseron neulominen, hihat jäivät tekemättä, mutta eihän niitä liivissä tarvita.
Aikuiseksi kasvettuaan hän huomasi, että neulomisohjeissa voi aina vähän oikaista, eikä lopputulos siitä huolimatta kärsi. Esimerkiksi säärystimet hän neuloo sukkapuikkojen sijasta kahdella puikolla. Hän luo puikolle 56 silmukkaa, ja säärystimien korkeudeksi tulee yleensä noin 30 senttiä. Värikkään koristelun hän toteuttaa neulalla eli jäljittelee silmukoita. Ja oikeilla ja nurjilla silmukoilla saa helposti sievää korinpohjaneulosta: neljä oikein, neljä nurin, näin hän neuloo neljä kierrosta. Sitten samalla systeemillä, mutta hän aloittaa kierroksen nurjilla silmukoilla.
Vaikka ala-asteen tekstiilityötuntien saldo jäi kohtalaisen heikoksi, käsitöiden tekemisen riemu ei koskaan hävinnyt. Kiitos 
kärsivällisen ja kannustavan opettajan.